Stephen King on yleisön rakastama ja kriitikoiden halveksuma kirjailija

Stephen King on kirjailijana tavattoman tuottelias ja myös kaupallisesti myös yksi menestyneimmistä. Esikoiskirjansa Carrien King julkaisi vuonna 1974 ja kirjaa on seurannut yli viisikymmentä muuta romaania, kymmenen novellikokoelmaa ja pienoisromaania, tietokirjoja, esseitä, sarjakuvia, runoja ja käsikirjoituksia. 1980-luvulla King eli tuottoisinta aikaansa ja julkaisi vuodessa kaksi tai kolmekin kirjaa. Nyt jo yli 70-vuotias kirjailija kirjoittaa edelleen uutuuden lähes vuosittain. Yhteensä hänen teoksiaan on myyty yli 350 miljoonaa kappaletta ympäri maailman.

King on tullut tunnetuksi erityisesti kauhukirjailijana. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat mm. Hohto (1977), Uinu, uinu lemmikkini (1983), Se (1986) ja Piina (1987). Näistä on tehty myös lukuisia kuuluisia filmatisointeja. Kingin tuotannosta löytyy myös fantasiaa ja post-apokalyptista scifiä edustavia teoksia, kuten Musta Torni -kirjasarja. Teoksissa on tunnistettavissa elementtejä myös monista muista genreistä, kuten dekkareista, lännen seikkailuista ja historiallisesta fiktiosta. Yksi Kingin rakastetuimmista teoksista on kuitenkin muistelmateos vuodelta 2000. Kirjoittamisesta: muistelma leipätyöstä -kirjassaan King kertoo omasta urastaan ja neuvoo aloittelevia kirjailijoita. Opas listataan lähes poikkeuksetta parhaiden kirjoitusoppaiden joukkoon.

Kirjailijan ura ei ollut helppo valinta

Kingin ura kirjailijana ei alkanut ongelmitta. Ensimmäistä romaaniaan kirjoittaessaan kirjailija oli rutiköyhä ja asui asuntovaunussa vaimonsa kanssa. Myös vaimo oli kirjailija, mutta molemmat joutuivat tekemään kirjoittamisen ohella monenlaisia hanttihommia saadakseen edes ruokaa pöytään. Häitään pariskunta vietti lainatuissa vaatteissa. Puhelimesta luovuttiin, sillä se kävi liian kalliiksi. Säännöllisin väliajoin King lähetti kirjoituksiaan kustantamoihin, mutta sai vastaukseksi vain hylkäyskirjeitä. Ennen ensimmäisenkään tarinan julkaisua King oli vastaanottanut 60 hylkäyskirjettä. Edes Carrie, joka nykyään tunnetaan maailmanlaajuisena hittiteoksena, ei saavuttanut aluksi menestystä. Yli kymmenen kustantamon kieltäydyttyä teoksen julkaisemista King kustantamon nimeltä Doubleday Publishing, joka maksoi teoksesta pienen ennakon. Teosta myytiin tuolloin vaatimattomat 13 000 kappaletta. Hieman myöhemmin kustantamo nimeltä Signet Books osti kuitenkin Carrien oikeudet 400 000 dollarilla ja King sai tästä summasta itselleen puolet. Tämä oli ensiaskel todellisella menestyksen polulla.

Pelottavimpia ovat tavalliset ihmiset

Kingin kirjojen tapahtumat sijoittuvat usein päältä päin rauhallisiin pikkukaupunkeihin, metsien, jokien, peltojen ja ränsistyneiden maatilojen ympärille. Kingillä on ollut alusta asti taito tuoda kauhu tavallisiin koteihin ja tavallisten ihmisten maailmaan – ja juuri tämä tekee hänen kirjoistaan niin pelottavia. Kingin kirjojen hahmot voisivat elää oikeastaan missä tahansa, sillä yliluonnollisia tapahtumia joutuvat todistamaan niin opettajat, kirjailijat kuin rauhallisen asuinalueen lapsetkin. Hirviöt löytävät tiensä turvallisen oloisen omakotitalon ikkunoiden ulkopuolelle ja lapset joutuvat ihmettelemään, mitä koulukavereille tapahtuu. Kingin kirjoissa hahmot ovat moniulotteisia ja harvoin täydellisiä. Myös sankareilla on omat ongelmansa, eivätkä he tee aina oikeita ratkaisuja. Erityisen paljon kehuja King on saavuttanut lapsihahmojensa luomisesta. Hän onnistuu kerta toisensa jälkeen kuvailemaan erittäin uskottavasti lasten maailmaa, johon kuuluvat erilaiset kepposet ja se, ettei kaikesta kerrota vanhemmille. Kingin kirjoista löytyy myös paljon vahvoja naishahmoja.

Kriitikoiden suhtautuminen on alkanut lientyä vasta viime vuosina

Yleisö rakastaa Kingin kirjoja ja löytää niistä helposti samastumiskohteita. Sen sijaan kriitikot eivät ole aina olleet kirjailijalle yhtä armollisia ja King on saanut tottua ottamaan vastaan kovaa palautetta kriitikoiden puolelta. Jopa vuonna 2003 kun King palkittiin työstään amerikkalaisen kirjallisuuden hyväksi, piti arvostetun Yalen yliopiston professori Harold Bloom tätä selvänä merkkinä kulttuurin tyhmentymisestä. Bloomin mukaan King on jokaisen kirjansa perusteella täysin lahjaton kirjoittaja. Viime vuosina osa kriitikoista on myös ryhtynyt muuttamaan asennettaan ja Kingistä on kirjoitettu ylistävästi mm. New Yorkerissa ja BBC:llä. Vähitellen hän on vakiinnuttanut paikkansa amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoiden rinnalla.