Anna-Leena Härkönen on aina tiennyt olevansa liian levoton kirjailijaksi

Kirjailija Anna-Leena Härkönen nousi julkisuuteen jo lukioikäisenä esikoisromaanillaan Häräntappoase. Yhtäkkiä kaikki olivat hänestä kiinnostuneita ja kirja voitti useita palkintoja, kuten J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon. Vaikka nuoruus ja yhtäkkinen menestys voivat olla joidenkin kohdalla toimimaton yhdistelmä, selvisi Härkönen tilanteesta varsin selväpäisenä. Nyt hän muistelee kuitenkin, että tilanne aiheutti hänelle tuolloin melkoisia paineita. Hänen seuraavaan kirjaansa alkoi kohdistua lähes mahdottomia odotuksia ja sen kirjoittaminen tuntui todella vaikealta. Nyt Härkönen nauraa, että paljon pienempikin menestys olisi esikoisromaanin kohdalla riittänyt ja ollut ehkä helpompi käsitellä.

Oma paikka löytyi muiden outojen seurasta

Elämä oli juuri muuttunut myös monella muulla tavalla. Yläasteella Härkönen joutui rankan koulukiusaamisen uhriksi ja tunsi jatkuvasti ulkopuolisuutta. Vaikka kiusaaminen ei ollut fyysistä, Härkönen tuli eristetyksi muiden porukoista ja hänestä puhuttiin jatkuvasti selän takana. Hän kertoo olleensa muihin ikäisiinsä verrattuna omituinen ja löysi paikkansa vasta, kun hän liittyi paikalliseen nuorisoteatteriryhmään. Sieltä löytyi muitakin samalla tavalla omituisia ja oli hyvä tuntea kuuluvansa johonkin porukkaan. Samasta nuorisoteatterista ponnisti useita nykyään kuuluisia näyttelijöitä, kuten Sari Havas ja Martti Suosalo. Myöhemmin Härkönen on kertonut, ettei kiusaaminen vaikuta enää hänen elämäänsä, mutta siitä kesti vuosia päästä yli.

Menestys toi uskoa omaan tekemiseen

Kirjan kirjoittaminen ja sen saama menestys vahvistivat omalla tavallaan Härkösen kokemusta oman paikan löytymisestä. Häräntappoaseessa kuvaillaan elävästi 1980-luvun nuorisokulttuuria erityisesti Keskipohjanmaalla. Kirja onnistui myös osaltaan poistamaan ennakkoluuloja maaseudun ja kaupungin nuorten välillä, kertoen myös tarinaa yhteiskunnan murroksesta. Tämä oli lukioikäiseltä melkoinen saavutus, eikä Härkösen lahjakkuutta kiistänyt enää kukaan.

Nyt Häräntappoaseen julkaisemisesta on kulunut yli kolmekymmentä vuotta ja Härkösen kirjailijanura on saanut jatkoa parinkymmenen teoksen verran. Härkönen on kirjoittanut äärimmäisen rohkeasti omakohtaisista aiheista sekä erityisesti naisena elämisestä. Hänen kirjoitustyylinsä on suorasanainen ja kutkuttava. Kirjojen lisäksi hän on kirjoittanut runsaasti käsikirjoituksia ja kolumneja. Härkönen on menestynyt myös näyttelijänä ja hänet on nähty mm. tv-sarjoissa Painajainen, Metsolat ja Harvoin tarjolla.

Levoton kirjailija onnistuu aikataulujen ja palkintojen avulla

Haastatteluissa Härkönen on tunnustanut, että kirjailijan ammatti on vaatinut oman levottomuuden hallitsemista, eikä ole aina tullut häneltä luonnostaan. Jotta kirjat edistyisivät, hän on joutunut tekemään itselleen tarkan aikataulun ja palkintosysteemin. Aamupäivät on omistettu kirjoittamiselle ja silloin Härkönen pysyy tiiviisti kotona kirjoituspöydän ääressä. Koko päivää hän ei pysty kotona istumaan, vaan iltapäivällä täytyy päästä liikkeelle. Tuolloin hän suuntaa lähikahvilaan tai lyöttäytyy ystävänsä seuraan kauppareissulle. Mukana kulkevat käsikirjoitusliuskat, joita hän käy läpi jokaisessa sopivassa välissä. Sopiva hetki voi aivan hyvin olla esimerkiksi raitiovaunupysäkillä. Kirjoittaessaan Härkönen palkitsee itseään kuten pientä lasta. Jos hän kirjoittaa vielä puoli tuntia, hän on ansainnut suklaata. Tämä on välttämätöntä, sillä Härkönen tiedostaa itsekin, ettei kirjailijan ammatti sovi hänen luonteelleen.

Halu kertoa tarinoita on asunut Härkösessä aina

Härkönen on kuitenkin aina tuntenut tarvetta ja halua kirjoittaa. Teini-iässä sukulaisten luona vieraillessaan hän kirjoitti ylös pellonpielessä kuulemiaan murrelauseita. Näistä lauseista sai alkunsa myös Häräntappoase ja näihin samoihin maisemiin hän halusi kirjan tapahtumat sijoittaa. Tuolloin hän ei vielä osannut ajatella, että hänestä tulisi ammattimainen kirjailija, vaan hän haaveili näyttelijän ammatista. Härkönen on kuitenkin omalla esimerkillään näyttänyt, että elämässä voi toteuttaa sekä uusia että vanhoja haaveita ja vaikeistakin asioista voi päästä yli, kunhan löytää jonkin omalta tuntuvan paikan ja tekemisen.